Jalkapallon EM-jatkokarsinnoissa Wales saa vastaansa Suomen. Tiedossa on valtavan panosten ottelu, jonka voittaja etenee A-polun huipennukseen pelaamaan paikasta EM-kisoihin. Lohikäärmeet lähtee taistoon ansaittuna ennakkosuosikkina, mutta Huuhkajilla on ehdottomasti vieraissakin realistinen mahdollisuus taistella voitosta. Ottelussa pelataan myös laajemmassa kuvassa suurista asioista, joten tiedossa on lähes varmuudella erittäin vähämaalinen ja vähän laadukkaita maalipaikkoja sisältävä kohtaaminen, jossa varovaisuus ja virheiden välttely ovat keskeisessä roolissa.

Wales ei pelannut kaksisesti edenneitä EM-karsintoja, sillä kotijoukkue nappasi menestystä kolmesta voitosta ja kolmesta tasapelistä. Punapaidat eivät esiintyneet missään nimessä odotusten mukaisesti, joskin heti perään on muistettava, että Lohikäärmeet on tehnyt viime vuosina voimakasta nuorennusleikkausta. Sen voi katsoa alkaneen edellisten MM-kisojen jälkeen, kun useammat isäntien kokeneet pelaajat jäivät sivuun. Wales on pelannut kesäkuun jälkeen kaikki ottelut mukaan lukien ilman tappioita, mutta alisuorittanut kotijoukkue jäi muun muassa Armenian kanssa vain vähämaaliseen tasapeliin.

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Riskitön veto 20 € asti. Kierrätys kasinolla 30x.

 

Suomen EM-karsintojen urakka päättyi kahteen merkityksettömään otteluun, sillä Huuhkajat oli ehtinyt jo pilata mahdollisuutensa Sloveniaa ja Kazakstania vastaan. Valkopaidat ovat päässeet valmistautumaan EM-jatkokarsintoihin niin hyvässä tilanteessa kuin se on ollut mahdollista, vaikka keskiviikkona ilmoitettiin ikävästä takaiskusta eli Marcus Forssin loukkaantumisesta. Markku Kanerva ilmoitti eilen, että Forss ei ole pelikunnossa, vaikka hänen pelaamisensa oli toki epävarmaa jalkavamman takia. Tärkeää on ollut se, että useat vieraiden avainpelaajat ovat saaneet seuroissaan hyvin onnistumisia.

Wales on paperilla sen verran reilusti Suomea edellä, että kotijoukkueen kuuluu olla Cardiffissa pelattavassa ottelussa kerran kahdesta voittava ennakkosuosikki. Lohikäärmeet pelaa varmasti pitkälti matalalla puolustusmuodolla, jossa isäntien vahvuudet löytyvät hyökkäyspäässä vastaiskuista ja erikoistilanteista. Huuhkajille ei ole tiedossa montaa hyvää maalipaikkaa. Punapaitojen alakerta on todella vaikeasti nujerrettavissa. Wales voittaa 50 prosentilla. Taisto ratkeaa pitkän kaavan kautta 30 prosentin arviolla. Suomi voittaa 20 prosentilla. Yli 2,5 maalia tulee 36 prosentin arviolla ja alle 2,5 osumaa 64 prosentilla.

Vedonlyöntisivustot ja bonukset jalkapalloon

100 % 250 € tai kasinolle 10 super spinniä
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 7x talletus ja bonus tai kasinolla 40x.
200 % 60 €. Kasinolle ei bonusrahaa.
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 1-10x riippuen talletuksesta. Kasinolle vain VIP-osio, kampanjoita ja tarjouksia.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 200 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 6x talletus ja bonus tai kasinolla 40x talletus ja bonus.
100 % 200 € tai kasinolle 300 € aloitusbonus + 10 % cashback + 10 % rakeback
Bonusehdot
Osittain vain uusille asiakkaille

Kierrätys vedonlyönnissä 6x bonus tai kasinolla pelaa yhtä 10 € erää kohti 400 €. Kasinon bonus maksetaan käteisenä.
100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 5x talletus ja bonus tai kasinolla 30x talletus ja bonus
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Kasinolla 40x bonus.
Ilmaisveto 100 % 100 € tai kasinolle 100 % 120 € + 120 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Pelaa vähintään viidesti talletuksesi verran. Ilmaisvedot käteistä. Kasinolla 40x bonus.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta.
Ei bonusrahaa
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusrahaa.
Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Riskitön veto korvataan 50 € saakka. Kasinolla kierrätys 30x talletus ja bonus.
Ei bonusrahaa. Kasinolle 20 superspinniä
Bonusehdot
Osittain kaikille asiakkaille

Ei bonusrahaa. Kasinolla 40x. Lisäksi cashbackit.
Yllätysveto 50 € asti + korotettu kerroin tai kasinolle 100 % 500 € + 111 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Yllätysvedossa minimipanos 30 €. Korotetussa kertoimessa maksimipanos 50 €. Vähintään kaksi vetokohdetta. Kasinolla 35x.
Ei bonusta. Kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ei bonusta. Kasinolla 40x bonus.
100 % 150 € tai kasinolle 100 % 500 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla 40x bonus.
100 % 100 € (5x ilmaisvetoina) tai kasinolle 100 % 300 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Ilmaisvedot ovat arvoltaan 20 €. Niitä voi saada 5x. Kasinolla 40x bonus.
Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 8x tai kasinolla 40x.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 1 000 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 100 € tai kasinolle jopa 250 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 16x talletus ja bonus tai kasinolla ei kierrätystä.
100 % 50 € tai kasinolle 100 % 50 € + 20 ilmaiskierrosta
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille

Kierrätys 15x talletus ja bonus tai kasinolla 20x talletus ja bonus.
Bonuksia
Slotuna

100 % 200 € tai kasinolle 100 % 500 € + 200 ilmaiskierrosta + 1 bonus crab

Optibet

Jopa 50 € riskitön veto tai kasinolle 100 % 200 € + 50 ilmaiskierrosta

Winnerz

20 € riskitön veto tai kasinolle 200 ilmaiskierrosta + cashback

Budsino

Vedonlyöntiin tai kasinolle 100 % 100 €

Novibet

100 % 100 € tai kasinolle 100 % 300 € + 150 ilmaiskierrosta